Veden puute humanitaarisena kriisinä Länsirannalla
The human right to water is indispensable for leading a life in human dignity.
UN Committee on Economic, Social and Cultural Rights, General Comment No. 15, para 1
Kenen käyttöön vettä riittää?
Palestiinalaisten mahdollisuudet hyödyntää alueellaan olevia vesivarantoja ovat hyvin rajalliset. Länsirannalle sijoittuu kolme merkittävää makean veden lähdettä; Jordanjoki sekä kaksi suurta pohjavesiallasta. Israel rajoittaa palestiinalaisten veden käyttöä niin, ettei Jordanjoen vesi ole lainkaan hyödynnettävissä ja pohjavesialtaiden vedestä 80 prosenttia menee Israelin käyttöön jättäen palestiinalaisille vain 20 %.
Pienempiä pohjavesiesiintymiä löytyy myös, ja alueella on arviolta noin 530 lähdettä, joista tosin vain viidenneksen voidaan katsoa tuottavan merkittävän määrän vettä käytön kannalta. YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimisto UN OCHA:n mukaan käytettävissä olevien lähteiden määrä vähenee vuosi vuodelta.
Lisäksi Israel on vuoden 1967 jälkeen kaivanut Länsirannan alueelle 38 kaivoa siirtokuntien tarpeisiin. Näistä 26 sijoittuu Jordanlaaksoon. Kaivoista saadaan vettä kansainvälisen lain mukaan laittomien siirtokuntien käyttöön ja ne epätasa-arvoistavat veden käyttöä entisestään merkittävällä tavalla. Israelin kaivoista vettä pumpataan tehokkaasti ulos, mikä kuivattaa palestiinalaisia kaivoja ja lähteitä.
UN OCHAn mukaan Länsirannalla laittomasti asuvien israelilaisten siirtokuntalaisten päivittäinen vedenkulutus henkilöä kohden on 300 litraa. WHO:n suositus päivää kohden on 100 litraa henkilöä kohden. Alue C:llä Jordanlaaksossa asuvilla henkilöillä vettä on käytössä 30-50 litraa henkilöä kohden, mikä ei riitä päivittäisten tarpeiden kattamiseen.
Veden rajallinen määrä johtaa helposti sen käytön säännöstelyyn siten, että juomaveden määrää joudutaan rajaamaan ja hygieniasta ja puhtaudesta tinkimään terveysriskien kustannuksella. Kotitalouksien tarpeiden lisäksi vettä tarvitaan luonnollisesti myös elinkeinojen harjoittamiseen, kuten maanviljelyyn ja eläinten ylläpitoon.
Lähteet usein laittomien siirtokuntien käytössä
UN OCHA tarkasteli vuonna 2011 56 veden käytön kannalta merkittävää Länsirannalla sijaitsevaa lähdettä. Valikoitujen lähteiden osalta yhdistävä tekijä oli niiden läheisyyteen sijoitettu siirtokunta. UN OCHAn mukaan 30 tutkituista lähteistä oli täysin siirtokuntien hallinnassa ja loppuja 26 uhkasi selvästi riski päätyä siirtokuntien täyteen hallintaan. Lisäksi 11 lähteistä oli kuivunut siinä määrin, ettei niistä saatu vettä käyttöön kuivalla kaudella.
UN OCHAn tutkimuksessa tarkastelluista lähteistä viisi oli Jordanlaakson alueelta. Yksi niistä (Ein Sukkot) oli jo vuonna 2011 täysin israelilaisten hallinnassa Israelin takavarikoitua maa-alueen, jolla lähde sijaitsee.
Neljän lähteen kohdalla hallinta oli vaarassa siirtyä israelilaisille.
Vieraillessani huhti-kesäkuussa 2022 näillä neljällä lähteellä, oli niistä kahden (Ein Auja ja Ein Fasayil) läheisyyteen rakennettu israelilaiset kaivot, jotka verottivat merkittävästi palestiinalaisten käytössä olevan veden määrää. Lähteistä Ein Samyan vesi pumpattiin paikallisten tietolähteiden mukaan edelleen pääasiassa palestiinalaisten käyttöön Ramallahin kaupunkiin.
Veden käytön häirintä ei kuitenkaan rajoitu pelkästään maa-alan hallintaan ja veden pumppaamiseen maaperästä. Ein Samyan lähteeltä vettä tankeilla noutavat palestiinalaiset ovat raportoineet kokeneensa häirintää siirtokunta-asukkaiden taholta. Ein Hilwen lähde on julistettu juutalaisten pyhäksi paikaksi, ja sen välittömässä läheisyydessä asuvan paikallisen palestiinalaisen yhteisön pääsy lähteelle on estetty.
Veden matka ihmisten käyttöön
Veden matka maaperästä ihmisten käyttöön kulkee joko vesiputkia pitkin tai vesitankeissa siirrettynä. Jordanlaaksosta noin 90 prosenttia on israelilaisten hallinnoimaa alue C:tä. Alue C:llä asuvista yhteisöistä 41 prosenttia tulee toimeen vesiputkivedellä, 40 prosenttia turvautuu vesijohtoveden vähyydestä johtuen lisänä myös vesitankeilla kuljetettuun veteen ja 19 prosenttia yhteistöistä on täysin vesitankkien varassa. Toisin sanoen 59 prosenttia ei tulisi toimeen ilman erikseen paikalle kuljetettua vettä.
Veden ostaminen ja kuljettaminen Jordanlaakson alueella on kallista varsinkin jos perheellä ei ole omaa kuljetuskalustoa käytettävissään. Taloudelliset haasteet vaikuttavat siis edelleen veden saatavuuteen. Veden saatavuuden haasteiden vuoksi vettä pyritään säästämään mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi keräämällä sadevettä talteen maatalouskäyttöön.
Israel hankaloittaa vedenkäyttöä miehittämällään alueella jatkuvasti entisestään mm. estämällä pohjaveden käyttöönottoa ja pyrkimällä estämään palestiinalaiset projektit, joilla pyritään tehostamaan veden käyttöön saantia.
Jordanlaakson EAPPI-tarkkailijat raportoivat huhti-kesäkuussa 2022 tapauksia vesiputkien tuhoamisista ja uusien rakentamisen estämisestä, vesitankkien takavarikoinnista sekä maatalousvesialtaiden tuhoamisista.
Veden puute on humanitaarinen kriisi
Veden puutteen vaikutukset ovat sekä välittömiä – on mahdottomuus elää ilman minkäänlaista vesilähdettä kun vesitankit takavarikoidaan – että pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavia: maatalousvesialtaiden tyhjentämisen myötä hukataan sato ja vuotuinen elinkeino.
Veden saatavuus ei helpottane tulevaisuudessa. Vesilähteiden hallinta siirtyy edelleen yhä enemmän israelilaisille uusien laittomien siirtokuntien perustamisen myötä. Veden kallis hinta oheiskustannuksineen (kuljetukset, takavarikoidun omaisuuden takaisin lunastaminen ja tuhotun omaisuuden korjaaminen) antaa miehittäjävallalle mahdollisuuden heikentää ihmisten elämän mahdollisuuksia.
Alueen kuiva ja kuuma ilmasto muuttuu ilmaston muutoksen myötä yhä kuivemmaksi ja kuumemmaksi kärjistäen vesikriisiä. Kokonaisten yhteisöjen pakotettu siirtyminen omilta mailtaan on varsin todennäköinen lopputulema ja kehityskulku tähän suuntaan jatkuvasti käynnissä.
Sanni /EAPPI